maanantai 24. huhtikuuta 2017

Henkilöbrändäys

7 psykologista vinkkiä someen:

Tekstissä kerrotaan 7 eri vinkkiä miten sosiaalisen median markkinoinnissa pärjää.
Tekstissä kerrotaan esim. Samankaltaisuus vetää puoleensa ja Rajoita valintojen määrää. Teksti oli hyvä ja sieltä sai itsekin muutaman hyvän vinkin


11 kysymystä henkilöbrändäyksestä 

Tekstissä oli 11 kysymystä henkilöbrändäykseen liittyen joita oli kysytty kirjoittajalta webinaarin jälkeen. Vastaukset olivat hyviä ja niistä sai jotain lisä ajatusta aiheeseen liittyen.

Kun tahdot äänesi kuuluviin, henkilöbrändi

Tässä tekstissä kerrotaan kenelle henkilöbrändäys eniten kuuluu ja miksi se on juuri näille henkilöille tärkeää ja miten he hyötyvät siitä.

Tyhmää olla käyttämättä henkilöbrändin mahdollisuudet

Kaisu Jouppi vastaa kysymyksiin jossa hän kertoo esim. Kuinka hyvä on käyttää omaa nimeä henkilöbrändäyksessä jos se on lyhyt ja hieman erikoinen. Hän kertoo myös että kuinka tärkeeä on yhteinäisyys ja että kaikki sosiaaliset mediat ja nettisivut ovat samannäköisiä.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Itsearviointi

Kurssi sujui omasta mielestä hyvin toki minullakin oli jonkun verran poissaoloja reissujen taki joten en saanut kurssista ehkä ihan niin paljoa irti kuin halusin.

Tehtävät olivat hyviä jaksoin tehdä niitä ja jotkut tehtävät olivat hieman haastaviakin.

Tosiaan paremmin olisi kiva ollut olla paikalla mutta sille nyt ei jälkikäteen oikein voi mitään. Pidin kyllä tästä kurssista.



Scoop.it

http://www.scoop.it/t/business-5250?curate=true&onb=1&loader=1


Työnhakutaidot verkossa



Tässä on mun LinkedIn profiili.


Olen käynyt peruskoulun ensimmäiset 2. vuosiluokkaa Tolarin Koulussa Helsingissä ja luokat 3-6. Myllymäen Koulussa Hämeenlinnassa, 7-9. luokat olin Kaurialan koulussa josta sitten pääsin jatko-opiskelemaan Ammattiopisto Tavastiaan.

Tet:issä olen ollut HPK- juniorijääkiekolla ja Kerho Ravintolasssa. Ensimmäisessä työssäopissa olin Intersportissa.

Tekijänoikeudet

Omasta mielestä olen hyvä hakemaan tietoa erilaisiin tehtäviin monelta erilaisilta sivuilta ja sivut tarkistan aina että niiltä saa kopioida tai sivujen tekstejä saa käyttää.

Olen myös aika tarkka kuvien kanssa ja etsin aina vain kuvia joita saa käyttää ja muokata.

 En saanut kuvakaappausta ensimmäisestä pelistä mutta sain siitä 13/15 pisteet

























En päässyt tekemään loppupeliä mutta opin ainakin jotain uutta asiasta.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Oman alan uutisoinnin seuranta

Oululainen peliyhtiö yhteistyöhön Hollywoodin kanssa


Taloussanomissa oli uutinen jossa kerrotaan että suomalainen Koukoi games ja 20th Century Fox ovat tehneet yhteistyösopimuksen. 

Koukoi alkaa kehittää peliä joka pohjautuu Fox:in uuteen Ferdinand- animaatioelokuvaan.



Käytettyjen autojen kauppias Kamux listautuu Helsingin pörssiin


Taloussanmoat kertoo että Käytettyjä autoja myyvä Kamux suunnittelee listautumisantia ja osakkeiden listaamista Helsingin pörssin päälistalle. Listautumisanti tukisi yhtiän kasvustrategiaa ja auttaisi kansainvälistymisessä. 

Yhtiöllä on tällä hetkellä 37 liikettä suomessa, yhdeksän ruotsissa ja kaksi saksassa. 


TVT-Valinnaiskurssi

Vahvuuteni:  Osaan käyttää tietokonetta  hyvin ja etsiä tehtäviin materiaalia monesta eri lähteestä. Kielitatio ja sosiaalisuus ovat myös minun hyviä puoliani.

Työkokemus:  Olen ollut kesätöissä isäni kesäteatterilla josta olen saanut hyvää oppia asiakaspalveluun. Sekä olen ollut työssäopissa Intersportissa.

Suurimmata kiinnostukseni kohteet ammatissani ovat kirjanpito ja asiakaspalvelu. Kehittymistä on vielä excelin käytössä.

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä tai mahdollisesti joosain vaiheessa jatkaa isäni yritystä.



maanantai 3. huhtikuuta 2017

It- seminaari


Erik Pöntiskoski on Hämeenlinnalainen pelintekijä 


Dodreamsin toimitusjohtaja.


He miettivät tarkkaan mille kohderyhmälle he pelejä tekevät ja miten saisivat ne erottumaan peli kaupoissa muitten pelien joukosta. He tekivät pelejä joita voi pelata monta ihmistä samaan aikaan samalla laitteella.


Paras erottautumis tapa Erikin mukaan on ratkaista isoja ongelmia koska jos ratkaisee vain pieniä ongelmia ihmisiä ei se kiinnosta.


Laura Kuittinen, Rahoitusasijantuntija,  Nordea 


Laura kertoo nordeasta yleisesti ja miten he digitaalisoivat pankki asioita ja kaupassa maksamista.

Hän kertoo myös erilaisista tietoteknisistä järjestelmistä mitä nordean pankeissa käytetään.


Sami Pekkola, Senior retail consultant, Custobar

Hän puhui millaisisa ovat asiakaspiikit mitä nykyään tapahtuu kaupoissa usein eli asiakkaita tulee jonain päivänä paljon ja jonain päivänä ei asiakkaita ole juuri ollenkaan.